RAJALAN PUHALTAJAT RY


Sammakkolammentie 14
70200 Kuopio
Puh. 017-184 356
Fax: 017-184 359

 

 

NUORISO-ORKESTERI RAJALAN PUHALTAJAT

Nuoriso-orkesterissamme soittaa 70 puhaltajaa, lähinnä entisiä Rajalan musiikkiluokkien oppilaita. Soittajat ovat iältään 13-18 ja harrastavat soittimensa opintoja pääsääntöisesti myös jossain Kuopion musiikkioppilaitoksista.



 

Orkesterin kapellimestarina toimii Erkki Kaukonen, joka myös vastaa orkesterin esiintymistilaisuuksista.

Nuoriso-orkesterimme on myös osa Kuopion Konservatorion toimintaa - Konservatorio tukee orkesterin toimintaa ja soittaja voi suorittaa yhteissoitto-opintonsa Rajalan Puhaltajissa. Täten myös muilla kuin Rajalan "kasvateilla" on mahdollisuus päästä mukaan toimintaan.

Nuoriso-orkesteri harjoittelee kerran viikossa. Tämän lisäksi soittoa voi kuulla useissa eri konserttitilanteissa ja esiintymisissä Kuopiossa (mm kesäorkesteritoiminta Kuopion torilla), sekä esiintymismatkoilla Suomessa ja ulkomailla. Viimeisin orkesterin matka oli kesällä 2008 Italiaan ja San Marinoon.

Ensi kesänä (2009) saamme vieraaksemme edellisen matkamme isäntäorkesterin, Speelscharen, Diksmuidesta, Belgiasta. Luvassa on siis kansainvälistä puhallinorkesteritoimintaa ja konsertteja yhdessä orkesterimme kanssa heinäkuun alussa.

Seuraava oma konserttimatkamme sijoittuu syksyyn 2009, jolloin orkesterimme lähtee valloittamaan Englantia konsertoiden mm Lontoossa ja Bristolissa.

Tervetuloa mukaan yhteissoiton maailmaan!

Lisätietoja orkesterin kapellimestarilta:
orkesteri (at) rajalanpuhaltajat.net